TRIZ-menetelmän hyödyntäminen tuotekehityksen ajatusmallina

TRIZ-menetelmän hyödyntäminen tuotekehityksen ajatusmallina

Kirja perustuu teknisen ongelmanratkaisun teoriaan, jonka vakiintunut kansainvälinen nimitys on TRIZ.

Kirjan on kirjoittanut Suomen johtava TRIZ-asiantuntija ja kouluttaja Kalevi Rantanen. Hän havaitsi, että TRIZ-kurssien osanottajat ovat soveltaneet ja pitäneet hyödyllisinä TRIZin peruskäsitteitä, ennen kaikkea ristiriidan ja ideaaliratkaisun käsitteitä. Sen sijaan pitkät algoritmit ja monimutkaiset mallit eivät ole juurtuneet. Kirja onkin laadittu tämän havainnon innoittamana.

Kirjassa käydään läpi TRIZin viisi tärkeintä käsitettä ja työkalua: ristiriita, resurssit, ideaaliratkaisu, kehityslait ja innovatiiviset periaatteet. Kaikkia viittä työkalua voidaan käyttää sekä erikseen että yhdessä. Ne muodostavat yhdessä kevennetyn TRIZin, jossa pääpaino on kehityskohteissa ja tuloksissa, ei itse työkaluissa. Kirja on tarkoitettu yritysten teknologiajohdolle ja tuotekehittäjille sekä teknisten alojen opettajille ja opiskelijoille.

Kirjoittaja: Kalevi Rantanen
Sivuja: 129
Julkaisuvuosi: 2002

Pehmeäkantinen

  
34.00 EUR37.40 EUR (alv 10.00 %)
TRIZ-menetelmän hyödyntäminen tuotekehityksen ajatusmallina

Tuotekoodi: 1260